tiistaina 23. joulukuuta 2008
Kaarto tykkää olla kiva mies
Ohessa oli pieni lainaus Marko Kaartolta, joka kertoi asettaneensa lukioikäisenä tavoitteen päästä ylioppilaaksi. Hän kertoi myös, miten näkee nuoret ammattinsa kautta. Markohan on siis yläasteen liikunnan ja terveystiedonopettaja. Lopuksi hän vielä ynnäsi miehenä olemisen kivuutta.
PS. Luulin ensin, että Kaarto olisi kirjoittanut aiheesta kirjan, mutta petyin.
sunnuntaina 14. syyskuuta 2008
Nyt loppu Big Brother
No onneksi Idols pyörii vielä!
perjantaina 29. elokuuta 2008
Markolla menee huonosti
BB-talossa oli äänestys siitä ketkä asukkaat haluavat häätöäänestykseen. Äänestys oli kuitenkin huijaus. Asukkaat luulivat nimeävänsä henkilöt häätöäänestykseen, mutta todellisuudessa äänestys oli vain huijausta.
Ikävä juttu äänestyksessä oli, että Marko keräsi eniten ääniä.
Marko on isähahmo
Markosta on muodostunut hetkessä BB-talon mahdollinen isukkihahmo. Tänä vuonna asukkaat ovat keskimääräistä villimpää esimerkkinä, vaikka se, että Big Brother:ssa tissit ovat jo vilkkuneet, kun edellisinä vuosina niitä on näytelty vain suihkussa.
keskiviikkona 27. elokuuta 2008
Big Brother ja BB-Marko blogi starttaa!
Big Brother alkoi eilen 26.8.2008. BB:stä tuskin tarvii kenellekkään mitään kertoa, koska homma on hyvin yksinkertainen ja tuttu vuosien takaa.
Blogista kerron kuitenkin sen verran, että tarkoitus on seurata erityisesti BB-talossa asuvan Markon elämää BB-talon sisällä.

Miksi Marko on niin erikoinen?
Marko on vahva ja todellinen suomalainen. Hänellä on oma turvallisuusalan yritys ja lihasmassasta päätelleen ei Markolla varmaan ole huolta pitää näpistäjiä kiinni.
Marko asuu Tampereella ja on liikunnan opettaja Etelä-Hervannan koulussa. Hän on sinkku ja ajelee Mercedes Compressorilla.
Lopuksi vielä suuri kiitos, kun luit ensimmäisen blogauksen ja toivottavasti palaat jatkossakin lukemaan BB-Marko:n faniblogia.